KOLUMNIT

AVOIN KIRJE SISÄISELLE KIRURGILLE

Kliseiden voimaa kunnioittaen aloitan tämänkertaisen kolumnini ihastuttavan turvallisesti: syksy on luopumisen aikaa. Kun luonto valmistautuu talveen riisumalla vehreän peitteensä, myös me ihmiset voimme käydä läpi samansuuntaisia mielentilaprosesseja. On myös syytä muistaa, että jänis vaihtaa pian turkkinsa väriä. Niin ja kärppä. Ne ovelat pirulaiset.

Jo loppuun kulutettu kesä piti sisällään monia prosessiin sysääviä ärsykkeitä. Yksi tuntuu kuitenkin olevan ylitse muiden. Yllättävän usein olen huomannut mietiskeleväni virkettä, jonka kuulin mustaan nahkaan ja viittaan pukeutuneelta mieshenkilöltä (enkä tarkoita nyt toimitussihteeri Hakalaa). ”Ei se, mitä olen sisältä, vaan se mitä teen, määrittelee minut”, sanoi hän rakastamalleen naiselle ja syöksyi taisteluun oikeuden puolesta kesän hittielokuvassa Batman Begins.

Lepakkomiehen repliikki osui kuin luoti. Olen usein käyttänyt juuri käänteistä ajattelutapaa puolustellessani tekojani tai sanojani, joiden kanssa omallatunnollani on ollut ongelmia. ”Tiedänhän minä, etten OIKEASTI ole tällainen”. Ehkä Batmanin sanat eivät ole täysin osuvia kuvaamaan ihmisen ja Jumalan (joka tuntee ihmisen paremmin kuin tämä itse) suhdetta. Kukaan toinen ihminen ei kuitenkaan voi määritellä minua muuten kuin tekojeni perusteella. Ja voiko tekoja ja sisintä edes erottaa niin kirurgisen tarkasti? Kyseessä taitaa kuitenkin olla vuorovaikutussuhde, ei yksisuuntainen tie (kuten Vuorimiehenkatu). Batmanin lausahdus on läheistä sukua Jaakobin kirjeen uskoa ja tekoja käsittelevälle pohdinnalle. ”Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.” Älkääkä rakkaat luterilaiset veljet ja sisaret kivittäkö kerettiläistä: en puhu nyt pelastuksen ja tekojen suhteesta. Olen vain huomannut, miten yhtä aikaa sekä vaativaa että palkitsevaa on ottaa Batmanin (ja Jaakobin) sanat todesta.

Ja jotta linjakkuus säilyisi, loppusummaus alun tyylillisessä hengessä: hedelmistään puu tunnetaan.